Uutiset

Alla näkyy viimeisimmät lyhyet tiedotteet tärkeimmistä ajankohtaisista yhdistyksen asioista. Tarkemmat kuvaukset yhdistyksen toiminnasta löytyvät vuosittaisista toimintakertomuksista, jotka löytyvät lisätietoja -osion alta.

Syyssiivouksen Risu- ja haravointijätelavat Karhikatu 5:n tontilla, tulevat 26.10. pe ja poistuvat 29.10. ma.

Kaarina-Teatterissa draamakomedia "Ylpeys ja ennakkoluulo". Omakotiyhdistys on varannut 20 lippua 9. joulukuuta klo 17 alkavaan esitykseen, sisältää väliaikatarjoilun. Pääsylippujen varausohje ja lomake löytyy syyskuun alussa postilaatikoihin jaetusta omakotiyhdistyksen tiedotteesta.

Johtokunta

Kevään risu- ja oksasaalis oli kaksi isoa siirtolavallista viikonloppuna 20. - 23.4.

Kulkuväylien varsien siivoustalkoissa lauantaina 21.4. klo 13 alkaen oli kolme siivouspartiota. Aloituspaikalla Karhikatu 5:ssä risulavan luona oli tarjolla kuumaa mehua ja keksejä siivoojille ja paikalta sai jätepusseja sekä lainaksi keräysottimia. Oli ilo todeta, että "roskasaalis" oli yhteen laskien vain vajaa jätesäkillinen. Talkoissa kerättyjen roskien määrä on vähentynyt aiemmista vuosista. Suuri kiitos tästä kuuluu kyllä "roskaröllit" aktiiviparille, jotka kulkiessaan ja ulkoillessaan keräävät roskia kulkureittien varsilta. Toivottavasti myös roskaaminenkin on vähentynyt.

pj Martti

Vuosikokouksessamme 6.2.2018 Jukka Kankaanpää, Louneasta, esitteli valokuituyhteyden tarjoamia viestiyhteystehoja sekä yhteyden kautta saatavia palveluja etenkin tulevaisuutta ajatellen ja mitä toimenpiteitä ja kustannuksia liittymän hankkimisesta tulisi.

28.2. jaetiin asukkaille Lounean tiedote valokuituliittymän edellyttämistä toimenpiteistä ja kustannuksia sekä omakotiyhdistyksen kysely valokuituliittymästä kiinnostuneista.

Maaliskuun aikana Valokuituliittymäkyselyyn saatiin Veitenmäen alueelta yhteensä 19 vastausta. Lounea edellyttää alueeltamme vähintään 45 kuituliittymästä kiinnostunutta ryhtyäkseen jatkotoimiin.

Pj Martti

 




Kaupungin tekninen lautakunta on 27.2.2018 käsitellyt Reppukadun leikkipuiston kehittämisaloitteen, minkä lähetimme kaupungille lokakuussa 2017. Päätöksensä mukaan tekninen lautakunta ottaa kantaa toteuttamisen ajankohtaan vuoden 2019 talousarvion käsittelyssä (päätöksen mukaan vaatii noin 15000 euron määrärahan + sunnittelun) .

Pj Martti